Toimintaryhmätyön perusajatuksena on paikallisista ihmisistä ja heidän
tarpeistaan viriävä aito kehittämistyö. Toimivat ideat syntyvät
ihmisten omissa ajatuksissa. PoKo ry ei voi keksiä ideaa kenellekään,
se pitää löytää itse!
Kun idea on löytynyt, alkaa sen jalostaminen. Toimintaryhmänä PoKo
ry tarjoaa apua ja vinkkejä ideasi työstämiseksi ihan oikeaksi
kehittämishankkeeksi. PoKo ry:n ohjelmaan soveltuvien
kehittämishankkeiden rahoittaminen kuuluu olennaisesti toimenkuvaan,
joten toteuttamiskelpoisille ideoille on tarjota myös kättä pidempää!
Miten etenen?
Parhaiten asiasi etenee, kun otat ideasi kanssa yhteyttä PoKo ry:n työntekijöihin tai hallituksen jäseniin.
Kehittämishanke vaatii toteuttajataholta vahvaa sitoutumista asiaan.
Sitoutuminen on sekä toiminnallista että taloudellista. Siksi hyvä
suunnittelu sekä tekijöiden ja toimintatapojen selvittäminen etukäteen
on tärkeää ja toteutusvaihetta helpottavaa.
Muistathan, että kehittämishanke on nimensä mukaan aina jotain
kehittävää ja jollain lailla uutta luovaa. Vakiintuneita toimintoja ei
voida rahoittaa kehittämistoimenpiteinä!