PoKo ry - Maaseudun kehittämisyhdistys

Hankkeet


Hankkeella tarkoitetaan selkeästi asetettuihin tavoitteisiin pyrkivää ja ajallisesti rajattua kertaluonteista tehtäväkokonaisuutta. Hankkeen toteuttamisesta vastaa sitä varta vasten perustettu organisaatio, jolla on käytettävissään selkeästi määritellyt resurssit ja panokset.

Hankkeen tavoitteena on jonkin todetun ongelman ratkaiseminen tai idean kehittäminen käytännön toiminnaksi. Hankkeella on tietyt tavoitteet ja määrätty toiminta-aika sekä oma budjettinsa. Hankkeen aikana kehitetään uutta, ei ylläpidetä vakiintunutta toimintaa. Onnistuneella hankkeella on pysyviä vaikutuksia.

Hankkeen erottaa muista määräaikaisista tehtävistä erityisesti:
ainutkertaisuus; jatkuva toiminta ei ole hanke, vaan hankkeella on selkeästi määritelty alku ja loppu
tarveperusteisuus/ongelmalähtöisyys; hanke toteuttaa tiettyjä kehittämistarpeita tai luo erilaisia tunnistettujen ongelmien ratkaisuvaihtoehtoja
tavoitteellisuus; hankkeen toiminta perustuu etukäteen määriteltyihin määrällisiin ja laadullisiin tavoitteisiin
suunnitelmallisuus; hanketta toteutetaan etukäteen laaditun ja hyväksytyn hankesuunnitelman mukaisesti
ohjelmallisuus; hanketta toteutetaan harvoin erillisenä toimintana, vaan hanke kohdistetaan erilaisiin alueen strategioihin ja ohjelmiin.
yhteistyö ja verkostoituminen; kaikki tärkeät hankkeen toteuttamiseen osallistuvat tai sen vaikutusten kohteena olevat sidosryhmät otetaan mukaan avoimesti hankkeen suunnittelusta lähtien.

Siirry sivun alkuun

Leader -logo

Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin.